Minullako? Tottakai! Seuraavat jutut sisältävät voimakkaita kohtauksia ja voivat olla haitallisia lapsille, joten tätä sivua ei suositella alle 15 vuotiaille.
-
Olin Harrietilla kylässä. Harriet keitti teetä (vesi kiehui kuin mikäkin, mutta se oli hänen mielestään vielä aivan liian kylmää). Kun viimein pääsimme juomaan (joimme Reilun kaupan teetä - juo sinäkin!), teevesi oli niin tulikuumaa, että norsun syöksyhammaskin olisi liuennut sinne. Noo, arasti siinä sitten puhaltelimme lusikkoihimme, joissa oli varmaan kolme sadasosamillilitraa teetä ja laitoimme suuhun. Vähän ajan kuluttua huomasin, että Hartsa pystyi jo hörppäämään teetä. Kysyin ällistyneenä: "pystytkö sä jo hörppäämään sitä?" saaden myöntävän vastauksen. Kului muutama sekunti ja Harriet hörppäsi uudelleen. Täynnä aivan uudenlaista ällistystä kysyin "pystytkö sä muka jo nyt hörppäämään sitä!"
-
Olin taas Harrietilla. Avustin häntä lataamaan Simsiin - yllätys yllätys - ladattavia. Hän halusi ladata lävistyksiä, mutta en tiennyt, mistä niitä saa. Soitin Annille ja kysyin häneltä, mutta en saanut vastausta. Hartsa soitti sitten Sonjalle, mutta Sonja ei vastannut. Minä olin tällä välin löytänyt kynän ja rupesin napsuttelemaan sitä. Se sai ajatukseni harhailemaan. Kynä-rukka.
"Mä soitan Emilialle, ehkä se tietää."
"Joo." Ja kun puhelin hälytti, minulle tuli kiire sanomaan: "Sä voit kysyä siltä samalla niistä lävistyksistä!"
*kummallinen katse*
"Niistä mä oon kysymäsäki."
-
Päiväkoti on se paikka, missä olin 4.5 - 8.5.2009 TETissä. Siellä eräs suloinen pikkuneiti näytti minulle kuvaa piirtämästään perhosesta. Kehuin sitä oikein komeaksi ja perehdyin taas jatkamaan hommiani. Kun lapsi tuli ehkä minuutin kuluttua takaisin luokseni, hän kysyi, oliko hänen perhosensa ihan oikeasti hieno, minun mieleeni nousi kysymys: Mikä perhonen?
-
Minulle käy usein niin, että mainoskatkon aikana unohdan, mitä ohjelmaa olen ollut katsomassa. On aina mukava yllätys, kun huomaa, että lempiohjelma on menossa.
-
Olimme syömässä, minä, Harriet ja Anni. Viimeisenä mainittu kertoi kaikkien tunteman herkän sieluntaitelijan (= BI, GE, TT opettaja Leena, tutummin Parpa) traagisen tarinan farkuista, joita hän ei koskaan saanut. Anni myös mainitsi, että siihen aikaan Leena kävi koulua, jossa tytöt opiskelivat kotitaloutta ja käsityötä ja pojat fysiikkaa ja kemiaa. Hetken pohdittuani täynnä suurta ällistystä kysyin:
"MITEN ILPO SITTEN ON VOINU OPISKELLA NIITÄ!"
