Viimein on jaksamusta kirjoittaa se kirja-arvostelu. Eli, luin tässä vähän aikaa sitten Mats Wahlin kirjan nimeltä Ruotsia idiooteille. Se kertoi ruotsalaisen lukion jämäluokasta, jonka luokanvalvoja päättää, että luokka tulee kirjoittamaan kirjan. Kun oppilaat saivat valita kirjan nimen, Emma keksi nimen Ruotsia idiooteille. Kirjan päähenkilö Henke kuitenkin menee möläyttämään siitä opinto-ohjaajalle, joka pistää projektille stopin, ennen kuin se ehti jatkaa ajatustasolta seuraavalle portaalle.

Ruotsia idiooteille jatkaa Mats Wahlin perinteistä linjaa. Olen lukenut Emma ja Daniel -sarjan muutama vuosi sitten, eikä tämän kirjan tyyli poikkea mainitusta sarjasta lähes lainkaan. Wahl selvästi kirjoittaa asioista, jotka ovat läsnä nuoren elämässä ja kiinnostavat nuoria. Tekstinsä perusteella hän itse on / on ollut kiinnostunut juuri niistä aiheista, mitä hän käsittelee kirjoissaan. Wahl ei kiertele vaan ilmaisee kaikki asiat suoraan ja selvästi. Tämä lähestymistapa jakaa mielipiteet. Kun rupeaa lukemaan paksua kirjaa, se on omasta mielestäni hyvä juttu, sillä turhat kuvailut saavat kirjailijan vaikuttamaan liiaksi pituuteen panostavalta ja itseään toistavalta. Wahlin tyyli ilmaista kaikki suoraan tuntuu tosin välillä tönköltä. Jotkut tärkeät ja jännittävät kohtaukset saadaan näyttämään naurettavilta ja liian vähän panostetuilta. "Aijaa, nyt tuli puukkomies, oho, se meni jo."

Kirjan rajaukset ovat onnistuneet. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka kirjalla on pituuttakin, se ei toista itseään, ja onnistuu kertomaan tarinan tismalleen siitä, mikä on käsittelyssä. Kirjan tarinat eivät olleetkaan irtonaisia, vaan nivoutuivat jossakin vaiheessa toisiinsa muodostaen yhtenäisen tekstin.

Nuorten tunteet ja käyttäytyminen olivat vakuuttavasti kirjoitettu. Asioita, jotka olivat hatarammalla pohjalla toki löytyi. Muutamia voisin mainita esimerkiksi sen, että oppilaat tulivat ja menivät tunneille milloin lystäsivät, saattoivat lähteä ilman että opettaja sen kummemmin kiinnitti huomiota ja onko Ruotsissa yleinen käytäntö pistää lukioon jokaiselle vuosikurssille yksi jämäluokka? Kukaan, joka tällä luokalla oli, ei olisi oikeasti halunnut olla lukiossa. Sitä paitsi, miksi ihmeessä tämä luokka oli niin pieni, seitsemän oppilasta! Pistää kyllä kummasti epäilemään. Yksi suuri melko epäuskottava asia kirjassa oli poikien kiinnostus tanssimiseen. Ovatko ruotsalaiset lukiopojat oikeasti niin nörttejä, että kun kaupungissa järjestetään tanssikilpailut, osa pojista haluaa heti osallistua siihen? En näe paritanssissa mitään hintahtavaa, mutta onko tämä totta, että hormonien heilahteluista kärsivät teinipojat eivät muka ajattele sen olevan homoa? Menepä täällä Suomessa kysymään jotain kovista (koviksiahan he tässä kirjassa olivat) pariksesi tanssiin, niin saat naurut ja nenän eritteet päällesi.

Myös puukon kanssa riehuva mies oli epäuskottava, mutta se johtui kirjailijan tyylistä ilmaista kohtaus. Eritoten vanhempien lukioluokkien järjestämät kastajaiset olivat niin heikoilla hangilla, että alkoi melkein naurattaa. Eipä tuota, kyllähän niiden tapahtumia oli hauska lukea ja ne olivat juonen kannalta ehdottoman tärkeät. Toivat todella paljon potkua kirjaan. Kaikkein epäuskottavinta kyllä taisi olla koululehden seksinumero seksikyselyineen ja alastonkuvineen. Se on koululehti hei! Pamela Anderson sanoi joskus, ettei alastomuus ole seksikästä. Minä jäin joskus miettimään tätä väitettä ja keksin siihen ratkaisun: alastomuus ei ole seksikästä, vaan illuusio alastomuudesta on. Miettikääpä, kumpi on teistä halvempaa: täysin alaston nainen makaamassa sohvalla, vai vain kriittisimmät paikkansa peittänyt huora.

Kirjoissaan Mats Wahl korostaa siis eritoten seksiä. Kyllä, pistää minutkin miettimään, mikä hemmetin pervo tuolla oikein näitä kirjoja kirjoittelee. Emma ja Daniel -sarjan kirjat olivat jotain niin roisia luettavaa, etten voi millään suositella niitä alle teini-ikäisille. Jos ei joku lapsi halua lukea yksityiskohtaista kuvailua henkilöiden touhuiluista. Selvästi Wahl hakee kirjoilleen kunnon sysäystä tästä nuoria ah-niin-kutkuttavasta materiaalista. Ruotsia idiooteille -kirja ei jätä ketään pikkupervoa kylmäksi. Väliin teksti oli niin perverssiä, että pisti oikein hymyilyttämään myötähäpeästä. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos ne tietyt kohtaukset olisi jättänyt pois ja Wahl olisi vain tyytynyt vihjauksiin, kirja olisi ollut paljon laadukkaampaa luettavaa.

Joka tapauksessa, kirja oli yllättävä, vivahteikas ja loppuratkaisu oikeasti hyvä. Välillä se oli melko raskasta luettavaa. Toisissa kohdissa tosin sai nauraa, joko huumoriarvosta tai siitä rivosta kuvailusta. Suosittelen kaikille, jotka haluavat rikkoa perinteisen hevoskirjojen ja ihihihihihihihihih-teinikirjojensa linjan.