Tuntuu, kuin koko elämäni tähän asti on ollut yhtä suurta vitsiä. Kun luulin uuden ajanjakson alkaneen Ranman päätösosan lukemisesta, tajusin, että nythän se jo loppuu. Katoaa yöhön kuin huuhkaja orjallinen kiilto mulkosilmissään. Ei tunnu mitenkään erityisen merkitsevältä, joten siksi luulen tämän hetken olevan erityisen merkityksellinen. No, mistä tämä järjenvievä ajatustulva orjuuden iloista minulle suotuupi, siitäpä hyvinkin, että viimein on sekä fyysisesti että henkisesti rankat vapaaehtoiset pakot suoritettu. Nimenomaan ne pakot, kun pitää ottaa itselleen vierasta, hyvänpäiväntuttua, mutta silti niin kaukaista ihmistä kädestä, tai olkapäästä kiinni, kuunnella huonoa musiikkia ja liikuttaa ruhoaan. Viimein on suoritettu peruskoulun itsenäisyyspäiväntanssit ja rusettiluistelut.

Jotten alkaisi runoilemaan, julkistan teille lopullisesti, mikä minusta tulee isona. Kakkosluokalla oli hirrrmu hauskaa, kun ystävänkirjassa siihen kohtaan kirjoitettiin iso. Haha, naurattaa vieläkin. Minusta tulee isona elokuvaohjaaja. Jos ei elokuvaohjaaja, minusta tulee elokuvakäsikirjoittaja. Minulla on vahvoja mielipiteitä, ja tarve tuoda niitä julki. Minussa on paljon pyhää vihaa, jonka haluan teidän kanssanne jakaa. Ei, en halua vaikuttaa tylsän poliittisesti, vaan värikkään iloisesti, luovasti. En ehkä ole kovin luova ihminen. Tunnen silti syvää vetoa elokuvaohjaajan ammattiin. Jos olisin sim, olisin nautinto-, suosio- tai syöpöttelytavoitteinen. En halua tehdä mitään "oikeaa" työtä, vaan haluan tehdä jotain, mikä on parhaimmillaan rentoa ja hauskaa, ja joka tuo minulle vastuuta (haluan olla johtaja).

Opo-tunnilla meidän piti kirjoittaa lapulle kolme parasta ammattia. Ensimmäiseksi vaihtoehdoksi kirjoitin elokuvaohjaajan, toiseksi elokuvakäsikirjoittajan ja kolmanneksi vain jonkun randomin, taisipa olla valokuvaaja. Varmuuden vuoksi ympyröin kaksi ensimmäistä kohtaa ja vedin huomion reunaan: Inhoan kaikkia muita ammatteja. Kun opinto-ohjaajamme tutkiskeli papereita, ja tuli minun lappuni kohdalle, hän ilmeisesti romahti, tai jotain. Hän painoi päänsä pöytään, ja huokaisi oikein syvään. Sitten huumorilla höystettynä hän sanoi: "mihinköhän mä joudun teidän kanssanne." Olin jo aikaisemmin aiheuttanut hänelle valtavan järkytyksen (opo sanoi tarvitsevansa aikaa sen pommin sulattelemiseen), kun pamautin hänelle, etten välttämättä menisikään lukioon. Tai pelkästään lukioon. Opo puhui minulle koulun parhaasta keskiarvosta, ja siitä, ettei media-assistenttikoulutus ole minun tasoiseni paikka, olipa se sitten vaikka Oulussa. Okei... Opo sai kuitenkin vakuutettua minut pelkän lukion käymisen kannattavuudesta. Lukiohan on yleissivistävä koulutus, ja minä tulen tulevassa ammatissani tarvitsemaan monta erilaista näkökulmaa ja -kohtaa asioihin. Mistä sitä tietää, vaikka tekaisisinkin elokuvan nationalismin vaikutuksesta skinheadeihin?

Edit: Scarkkuliina on taas yksi väripaise. Hartsiina ilon sinfonia. Mundiina... no, vastaa ainakin sataa soturia.