Scarkun kanssa matkamme vei Kokkola Rockiin, Eiran mummon sirkukseen. Me emme koskaan saaneet tietää, mikä hemmetti tämä Eira(n?) mummo oikein loppujen lopuksi oli. Joka tapauksessa, ensimmäinen päivä meni sivu suun. Jos Harriet olisi tullut mukaamme, hän olisi ehdottomasti vaatinut itsensä läpi saadakseen nähdä Apulannan. Mutta hän vietti onnellisen päivän (tai kaksi?) Hämeenkyrössä, joten minä ja Scarkku virittelimme festaritunnelman keskenämme.

Emme nähneet kahta ensimmäistä esiintyjää Anydollia ja Winterbornia (kuulostaapa vanhalta Nightwishiltä) ja emme siis haluakaan tietää, ovatko kyseiset bändit hyviä ja ihan paskoja. Kuitenkin olisivat olleet überhyviä (enpä ole käyttänyt tuota sanaa ennen) ja emme tietenkään olleet näkemässä. Aivan aluksi laukkumme tsekattiin ja Scarkun vesipullo sai tiukan silmäyksen. "Vettä", Scarkku ilmoitti kirkkain silmin. Ukko ei luottanut ystäväni arvioon, ja kaasi sisällön sillankaiteen yli.

Minä naureskelin hiljaa siinä vieressä, kunnes tajusin omaavani jotain arvokkaampaa. Paljon arvokkaampaa. Nimittäin puoliksi juodun Muumilimsapullon. Se oli tiukka täti se, joka limsani kaatoi viemäriin. Olisit antanut edes hörpätä siitä!

Sydänvereni valuttamisen jälkeen lähdimme tutustumaan paikkaan tarkemmin. No, olihan siellä mekaaninen härkä, sumopainia, huumebussi, benjihyppyä, lävistyksiä, jotain oheistuotekojuja ja kaksi lavaa. Kävimme Scarkun kanssa lyhyen, nauruun päättyneen keskustelun Sara-bändistä. Minä väitin, ettei tuo mustatukkainen hevihemmo voi olla nimeltään Sara. Aivan, en ollut kuulutkaan kyseisestä bändistä, tunnistin ainoastaan yhden kappaleen. Senkin suht etäisesti.

Irinan esiintyessä olimme lähes eturivissä, vaikkei sitä kunnon festarihyppyjä kehdannut esittää. Happoradioa kuuntelimme etäänpää. Bändi piti ehkä minuutin tauon, ja puolet yleisöstä lähti sinä aikana pois. Kävi vähän sääliksi. No, minkäs teet, kun toisella lavalla esiintyy alle puolen tunnin päästä Klamydia. Jei, hienoa musiikkia, tunnistin peräti kaksi kappaletta. Kyllä sitä noin festivaaleilla kuuntelee, mutta ääh... ei kotona jaksa. Pitää kuunnella ruotsalaista powermetallia ja sen vastapainoksi Lily Allenia. En edes pidä niistä.

Diablon aikana chillattiin ja tziigailtiin, kun toiset sumopainivat ja hyppivät benjihyppyjä. Yksi muuten jänisti, saikohan hän 60 euronsa takaisin? Bajamajoihin ei kyllä tuumannut päästä. Niissä, joihin sattui pääsemään, ei ollut yhtään vessapaperia. Venytimme siis rakkoa. Melkein olin unohtaa! Me myös stalkkasimme häiriköijiä ja heidän hakijoitaan.

Kotiteollisuutta ei jaksanut katsoa. Oli vähän tylsä. Jo hyvissä ajoin menimme PMMP:n lavan eteen, mutta emme päässeetkään eturiviin. Scarkun toive ei toteutunut. Kun hieman yli yksitoista PMMP aloitti, ei ensimmäisestä kappaleesta saanut mitään selvää, kun basso sai laulun rätisemään aika pahasti. Porukka alkoi olla pienissä (tai vähän isommissa) sievissä ja tunnelma oli niin sanotusti erittäin tiivis. Muutama juoppo tunki väenpaljouden läpi siihen keskikohtaan, missä minä ja Scarkku pompeimme. Joku random törmäsi minuun sammaltaen "anteeks hei sori sori sori" ja kietoi kätensä olkapäideni ympärille. Tyynesti valutin hänen kätensä pois ja jatkoin fiilistelyäni. Jurripojat tunkivat siihen sattumoisin meidän kohdallemme ja olivat kaatua joka toisella askeleella. Varmasti olisivat maassa maanneetkin, ellei väkijoukko ympärillä olisi pusertanut heitä tolpilleen. Scarkku näytti randolle kaapin paikan näpäyttämällä tätä sormille. Tämä reagoi siihen nostamalla kätensä alistumisen merkiksi. Silloin minä naureskellen ajattelin, että tämä käy ehkä turhan fyysiseksi. Tartuin Scarkkua kädestä ja hilasin hänet turvallisemmille vesille. Vaikka Scarkku yritti minulle viestittää, en nähnyt Happoradion basistia, joka oli kuulemma myös fiilistelemässä PMMP:tä.

Lähdön hetkellä lähdöstä ei tullut mitään. Istuimme autossa monia minuutteja odottaen massojen hälvenemistä. Noh, olimme kotona kuitenkin jo yhdeltä. Ei muuta kuin jukurtti nassuun, muutama hammasharjanveto ja nukkumaan. Hauskaa oli.